Print
               Hobby Horse – hirnahtava konsertti 2022

       Villa Lill-Kallvik ja Kansallismuseon galleria, Taiteiden yö
              Renessanssimusiikin konsertti

      Hobby horses 1


27.5. Villa Lill-Kallvikissa ja 18.8. Suomen Kansallismuseon Galleriassa

Pauliina Almonkari, renessanssitraverso, nokkahuilut, pipe & tabor
Timo Muurinen, äänisuunnittelu, perkussiot
Assi Karttunen, tekstit, virginaali, organetto ja dulcimer

Trad. Padstow May song
Anon. King’s Morisco
Trad. Shepherd’s Hey
Anon. Branle de cheval (Orchesography)
Guillaume de Machaut: Je ne cuit pas
Francesco Landini: Angelica biltá
Bernart Ventadorn-mukaelma: Jag hörde fågel näktergål
Gace Brulé: Les oxelés
Anon. L’Autrier quant je chevauchois
Anon. Eclypsim
Guillaume Dufay: Lamento di Tristano
& La Rotta
Anon. Quan Voi La Flor Novele

             Hobby Horse pr kuva 2 2022 Jussin ottama kuva

             Ote konserttiohjelmatekstistä:

Taianomainen hevoshahmo liittyy milloin taiteeseen ja taiteelliseen inspiraatioon, kuten maineikas Pegasus-hevonen, joka on kuvattu muun muassa Andrea Mantegnan Mercurius ja Pegasus-tauluun vuodelta. Toisaalta hevosmainen yksisarvinen eli Unikorno on sekin kuvattu lukemattomissa gobeliineissa ja tauluissa viattomuuden ja vilpittömän uskon symbolina. Hevonen on myös kevään ja hedelmällisyyden symboli alkuvoimaisissa morris- ja morisca-tanssiperinteissä. Perinteinen morris- tanssiesitys (’obby ’os) sisältää erityisesti miesten ryhmätanssia ja kopsahtavien keppien kalistelua. Usein tanssijoiden mukana on myös hevoshahmo, eräänlainen arkaainen keppihevonen.

Soitinpari pipe & tabor (’pilli ja pikkurumpu’) koostuu vasemmalla kädellä soitettavasta tulppakanavahuilusta ja oikealla kädellä soitettavasta kaksikalvoisesta rummusta. Soitinparia on käytetty keskiajalla mm. tanssien säestämiseen ja se kuuluu edelleen olennaisesti morris-tanssiperinteeseen. Tämän konsertin pipe & tabor – setissä on unkarilaisen Lajos Balint Hollokoin rakentama luumupuinen huilu sekä puusta ja vuohennahasta valmistettu rumpu. Konsertissa kuultava renessanssityyppinen nokkahuilu on päärynäpuuta. Huilun on suunnitellut hollantilainen nokkahuilunrakentaja Adriana Breukink ja se kuuluu Mollenhauerin Dream-sarjaan. Renessanssiajan poikkihuilu on nykypäivän huiluun verrattuna rakenteeltaan yksinkertainen: sylinterinmuotoinen puuputki, jossa on puhallusaukko sekä kuusi sormiaukkoa. Tänään kuulemme heleä-äänistä vaahterapuista tenorihuilua, jonka on rakentanut englantilainen Barbara Stanley.

Konsertissa kuultava organetto on kotoisin Dresdenissä vaikuttavan Marcus Stahlin orgelbausta. Kyseinen organetto on altto-soitin, eli sen pillit ovat verrattain pitkät. Palje on tehty lampaantaljasta ja puuosat ovat saksanpähkinää. Koskettimisto, joka on veistetty visakoivusta, on vain hieman yli oktaavin laajuinen. Organetto on rakenteeltaan ns. pythagoralaisessa virityksessä. Saksanpähkinäs- tä ja kuusesta rakennettu psalttari eli dulcimer on sekin Saksasta, ja kromaattinen versio alun perin diatonisesta, kapuloin tai sormin soitettavasta soittimesta. Virginaali on Prahassa vaikuttavan suomalaisen Jukka Ollikan käsialaa ja se on tyypiltään Ruckers-muselaari. Virginaalin sointi on kiinteä ja kouriintuntuva, ja sen bassorekisterin karakteria on kuvattu jopa ’röhkiväksi’ (von Blankenberg, 1739).

Timo Muurisen kokemus klassisen musiikin ja teatterin alan äänisuunnittelusta juontaa vuosikymmenien työhistoriaan. Tällä kertaa Muurinen kysyttiin mukaan nimenomaan näkymättömän hevosen äänten luojaksi. Mistä tällainen taiteellinen yhteistyö saa pohjana? Työskentelyyn kuuluu monenlaisten taiteenalojen materiaalien jakamista, keskustelua, kokeilua ja pohdintaa. Lähetimme Timolle kuvia keskiajan ja renessanssin taiteen hevosaiheista, videolinkkejä ja audiota harjoituksistamme. Lopulta harjoittelimme yhdessä tätä äänimaailmaa hahmotellen. Karttunen ja Muurinen ovatkin tehneet jo useita yhteisiä taide-esityksiä.



Assi Karttunen