Maria-aiheisten konserttien sarja:
Divine Princesse 18.12.2008 Kangasalan kirkko
Divine Princesse 19.12.2008 Hattulan kirkko
Regina Caeli Imatra 19.8.2009 Vanhassa vara parempi-festivaalilla
Divine Princesse 14.11.2009 Kauniaisten kirkko
Divine Princesse 17.11.2009 Leppävaaran kirkko
Mater dolorosa 20.3.2010 Tampere, mukana Olli Kortekankaan Maria-aiheinen tilausteos Anna Ahmatovan tekstiin
Mater dolorosa 21.3.2010 Tapiolan kirkko, Espoo
Marian elämästä -projektin alku
Varpu Haaviston ja Assi Karttusen yhteistyö alkoi jo 90-luvun alussa, ja se on jatkunut monissa eri yhteyksissä jo parin kymmenen vuoden ajan. Viime keväänä 2008 Karttusen suunnittelema Domus Pompeiana-näyttelyyn liittynyt konserttisarja Amos Anderson-museolla kokosi heidät jälleen yhteen, ja lisäksi mukaan saatiin sopraano Pia Freund, joka on molemmille aiemmin mainituille muusikoille tullut tutuksi paitsi mm. Kaija Saariahon oopperoiden myös Kuudennen kerroksen barokkiyhtyeen ja monenlaisten vanhan musiikin yhtyeiden solistina. Tämä onnekas kohtaaminen musiikin merkeissä poiki ajatuksen uusista hankkeista, joista yksi kuullaan tänään. Tänään kuultavan konsertin kantavana ajatuksena on tarjota musiikkia Marian elämästä.
Regina Caeli
Jeesuksen äiti Maria esiintyy illan konsertin aarioissa monin eri nimin. Välillä hän on motettien ja psalmien Taivaiden kuningatar Regina Caeli. Välillä puhutaan vain Neitsyestä La Vierge. Runoissa Marian kokema äidin huoli ja tuska yhdistyvät jälleensyntymän ihmeen kokemiseen ja sen ylistämiseen.
Konsertissa Maria-teema kulkee läpi keskiaikaisten Piae Cantiones-sävelmien ja kasvaa osaksi barokin lamento- ja motettitraditiota.
Tervetuloa konserttiin!